19.2.2019

HIRSIMÖKIN MUODONMUUTOS: TUPA



Hupsista! Tämä minun mökkipostaus sarja jäi yhtä postausta vaille kun unohdin kokonaan kirjoitella tästä tuvan puolesta. Noh, ehkäpä näin kevättä kohden mökkiasiat ja pienet pintaremontit alkavat olla taas enemmän ajankohtaisia, joten ehkä aika onkin nyt otollisempi tälle.

Tosiaan, ostimme kesämökin viime vuonna loppukesästä ja ehdimme ennen syksyä siellä tehdä pienen pintaremontin. Jos haluat lukea muista tiloista niin olen kirjoittanut makuuhuoneen muutoksesta täällä ja keittiön muutoksesta täällä.

Mikään tilaihmehän tämä meidän mökkimme ei ole ja on vanha perinteinen kesämökki ilman suurempia hienouksia. Tällainen oli kuitenkin itsellä juuri haaveena, sillä kaipaan mökillä nimenomaan erilaista puuhaa kuin kotona ja hassua kuinka käsintiskaaminenkin on elämys täällä, samoin kuin saunanlämmittäminen. Remontti tai "freesaus" tehtiin todella pienellä budjetilla ja olen kyllä itse tosi tyytyväinen siihen miten suuri muutos saatiin suhteellisen pienellä rahalla. Muutosta varten maalit sain Ilves-maalit yritykseltä, joten se pienensi vielä vähän kuluja.


Tadaa! Tässä se nyt on, pienenpieni tupa vähän vaaleammaksi freesattuna. Hirsiseinät jätimme käsittelemättä, sillä en halunnut liian vaaleaa ilmettä. Niille tein kevyen hionnan ja pesin muutamaan otteeseen mäntysaippualla. Muuten kaikki muut pinnat saivatkin sitten väriä pintaansa ja mielestäni tästä lopputuloksesta tuli tosi kiva, meidän näköinen.


Ja tässä näette samasta kohtaa kuvan ennen remonttia. Ennen kuvat olen ottanut myynti-ilmoituksesta, sillä unohdin itse kokonaan ottaa kuvia kun oli niin kiire päästä aloittamaan!


Mökille meillä ei oikein ollut mitään huonekaluja tai tavaroita jemmassa, sillä koko mökin ostaminen tuli vähän äkkiä. Olinhan toki haaveillut kesämökistä jo ikuisuuden, mutta en ajatellut sen olevan kovinkaan realistinen haave. Niinpä hankimme tänne myös muutamia uusia huonekaluja kuten esimerkiksi kuvassa näkyvän Ikean pyöreän pöydän ja nuo ruskeat tuolit. Tuossa on kiva istuskella ja ihailla maisemia järvelle. Rottinki tuolin ostin meidän kotimme terassille, mutta kiikutin sen syksyllä mökille. Pikkuinen ruskea sivupöytä on myös Ikeasta.



Mitäs täällä sitten tehtiin? Katto maalattiin ensin Ilves oksalakalla kauttaaltaan. Suosittelen kyllä näin vanhoissa ja tummuneissa katoissa maalaamaan kokonaan ensin katon oksalakalla eikä vain niitä oksan kohtia. Vanha kellastunut lakka nimittäin puski todella vahvasti läpi, yhteen kohtaan kokeilin siis vain oksakohtien käsittelyä, mutta lopulta päädyin vetämään koko katon oksalakalla. Sen jälkeen katto maalattiin kahteen kertaan Ilves kattomaalilla ja vielä ensi kesäksi urakkana olisi vetää katto kolmanteen kertaan. Huh, en muistanutkaan kuinka rasittavaa puuhaa tuo katon maalaaminen on. Edellisessä kodissamme maalasin koko talon katot ja siellä pinta-alaa oli 100 neliötä enemmän. Tämä oli koko remontin työläin osuus, huonosti peittyneet kohdat huomasi vasta maalin kuivuttua ja tosiaan siellä täällä edelleen on vähän epätasaisuuksia. Noh, onneksi täällä ei muutenkaan mikään ole ihan viimeisen päälle eikä hommilla ole kiire, joten näitä ehtii fiksailla vielä vuosien saatossa.



Tässä sitten ulko-ovelt kuvattuna näkymä. Tuo sohva on edellisen omistajan ja nyt tänä kesänä tarkoituksena olisikin hankkia tänne uusi vuodesohva. Pikainen freesaus kuitenkin tehtiin noilla Saana ja Olli merkin aitta-vilteillä. Kuvassa näkyvän ihanan villamaton sain mökille Annolta. Villa on hyvä materiaali mökkiin, joka on talvet kylmillään. Se lämmittää jalkojen alla eikä kerää niin paljon kosteutta itseensä kuin puuvillainen matto. Matto on tämä jouhi ja sävy tässä on luonnonvalkoinen. Tästä löytyy myös harmaa ja hunaja sävyt.




Tässä näkyy tupa tuolta keittiön puolelta kuvattuna. Tuota harmaata maalia jäi yli makuuhuoneen sänkyjen maalauksesta ja päätin maalata niillä nuo ikkunalistat. Nyt kuitenkin mietin, että täällä tuvan puolella parempi olisi ollut joku ruskea sävy, joten ehkä maalaan ne vielä uudelleen. Onneksi on vain kaksi pientä ikkunaa. Makkarissa harmaiden sänkyjen kanssa ikkunan ja ovenpielet näyttivät kivalta harmaina, mutta täällä ehkä pomppaavat liikaa silmään kun muuta samansävyistä harmaata ei ole.



Yksi iso muutos oli tämä tiilitakan maalaus. Tällä saatiin kyllä hurjasti lisää valoa tilaan eikä homma ollut kova ollenkaan! Takan maalasin siis kolmeen kertaan Ilveksen valkoisella takkamaalilla ja tästä tuli tosi kiva! Tiilitakka imee kyllä maalia tosi paljon ja ensimmäisen kerran jälkeen tuntui, ettei maali peitä juuri ollenkaan. Pikkuhiljaa peittävyys parani ja viimeisellä kerralla kaikki pienet raot ja kolotkin tulivatmaalatuksi. Jos teidän mökillä tai kotona on vanha tiilitakka, johon haluatte uutta ilmettä niin maalaaminen on kyllä tosi helppoa ja nopeaa. Maali kuivui lähes samantien ja takka oli muutamassa tunnissa maalattu!


Mites sitten lattia? Lattian hioin ensin käsin niin, että vanha lakkakerros tuli vähän karheammaksi. Kokonaan lakkaa en poistanut, se olisi kyllä ollut kova homma. Tämän jälkeen hyvä putsaus pölyistä ja sitten maalasin lattian Ilves tartuntapohjamaalilla. Tartuntapohja annettiin kuivua vuorokauden ja sen jälkeen maalasin lattian vesiohenteisella Ilves lattiamaalilla, sävy 364X. Tämä on kaunis vaaleanharmaa, sellainen kuin vanhoissa taloissa yleensä on.

Lattian maalasin kahteen kertaan ja sillä tuli hyvä peitto. Pienet raot ja kolot kuuluvat mökkielämään ja vuosien saatossa varmasti tulee myös naarmuja ja kulumaa lattiaan. Se ei haittaa, sillä näin pienen tilan uudelleenmaalaaminen on helppoa ja nopeaa ja minusta pienet rosot tekevät tilasta vain persoonallisemman. Lattian sävyyn olen kyllä tosi tyytyväinen, valkoinen olisi ollut ehkä liian kirkas. Ilves-maalit käyttävät muutes samaa Nova-sävyjärjestelmää kuin Tikkurila, joten samat sävykoodit onnistuu sävyttää heidänkin maaleihinsa.




Kävimmekin juuri viime viikonloppua pyörähtämässä mökillä ja jos kelit suosivat niin ensi viikonloppuna samat suunnitelmat. Mukaan kunnon eväät ja rentoa lomamieltä niin hyvä tulee! Viime sunnuntaina oli kyllä niin mahtava keli ja järven jää oli ihan lumeton ja sileä, harmi kun ei tullut luistimia mukaan. Nyt täällä on satanut vettä niin saas nähdä mitä ensi viikonloppuna mökillä voi tehdä, mutta toivotaan kuitenkin hyvää hiihtolomakeliä.

Sellainen oli meidän kesämökin pikaremontti. Ensi kesänä vuorossa on saunatuvan kunnostusta, odotan jo innolla. Mitään työleiriä ei mökistä ole ajateltu tehtävän, mutta tykkään kovasti tehdä tällaisia remppajuttuja niin tämä on itselle vähän kuin ilmaista terapiaa!

12.2.2019

TULPPAANIT TUO KEVÄÄN

 Kaupallinen yhteistyö Kauniisti kotimainen



Tulppaanit ovat itselle yksi saapuvan kevään merkki. Myydäänhän näitä toki jo joulunakin, mutta jotenkin itse suuntaan katseet tulppaaneihin aina näihin aikoihin kun päivä alkaa pidentyä ja kaamoksen jälkeen mielikin kirkastua. En ollutkaan ainut, joka oli ajatellut ostavansa tulppaaneja sillä piipahtaessani lähikukkakaupassa minulle myytiin ei oota ja kerrottiin, että tulppaaneja oli mennyt ihan älyttömästi lähipäivinä. Suomalaiset ovatkin yksiä maailman ahkerimpia tulppaaninostajia väkilukuun suhteutettuna. Tiesitkö, että Suomessa kasvatetaan jopa 300 erilaista tulppaanilajiketta?



Onneksi uusi kuorma oli tulossa ja ryntäsinkin heti aamusta nappaamaan parhaat päältä. Värien kanssa taas piti pähkäillä, valkoiset ovat klassisen kauniita, mutta nyt kaipasin jotain muuta. Päädyin ihaniin kaksivärisiin keltaoransseihin ja toisen kimpun nappasin kauniin lilan värisenä. Kukilla on kyllä mieletön vaikutus mielentilaan ja kodin tunnelmaan. Vaikka sotkut osuivat silmään siellä täällä, tekivät tuoreet kukat kodista kuitenkin heti kauniimman. Myös kukkien tuoma väriterapia nosti mielialaani huomattavasti, hassua miten pienillä asioilla voikin saada aikaan suuren vaikutuksen.



Tulppaaneissa kannattaa ehdottomasti suosia kotimaisuutta. Kukat itsessään ovat tuoreempia eivätkä kärsi pitkistä kuljetusmatkoista kuten ulkolaiset kukat. Lisäksi tukemalla kotimaisia kukkia tuet samalla suomalaisia viljelijöitä ja kotimaista työllisyyttä. Kotimaisuuden tunnistaa helposti Sirkkalehtimerkistä, itse ainkin olen kiinnittänyt huomiota, että monien markettien kukkaosastolla myydään juurikin Sirkkalehtimerkittyjä kukkia. Se on aina hyvä juttu se!




Tulppaani on varsin helppohoitoinen ja ilahduttaa maljokossa noin viikon. Itse leikkaan ensin aina uuden imupinnan kukkien varsiin ja jätän vielä hetkeksi kukkien muovikääreen ympärille laittaessani kukat maljakkoon. Tällöin kukkien varsien nestejännitys palautuu ja kääre tukee kimppua. Jos haluat saada tulppaanit aukeamaan nopeammin, laita maljakkoon lämmintä vettä. Maljakon vesi on hyvä vaihtaa pari kertaa viikossa ja vedenvaihdon yhteydessä voi varresta napata pienen palan pois. Tulppaanit viihtyvät hyvin viileässä ja kimppu säilyykin kauniimpana pidempään jos sitä voi välillä säilyttää viileässä.




Kattavan paketin tietoa lähikukista löydät Kauniisti kotimaisen sivulta täältä. Tulppaaneista on myös koottu hyvä tietopaketti sivuille tänne ja kevätsesongin sipulikukista tänne.

11.2.2019

KUKA VOISI KELLOT SEISAUTTAA?

Minulla on muutamia tavaroita, joilla on suurtakin suurempi merkitys. Esimerkiksi nämä astiat, jotka mummoni on saanut äidiltään ja minä mummoltani. Aina kun katson astioita tunnen suurta lämpöä ja rakkautta, mutta samalla rinnassani hieman vihlaisee.

Astiat ovat hurjan kauniit. Ne ovat nähneet aikaa, olleet läsnä tärkeimmissä juhlissa ja kuulleet tarinoita. Paljon hyviä tarinoita, varmasti myös surullisia. Niiden pinnassa oleva kultaus on paikkapaikoin jo kulunut ja posliini on ohuttakin ohuempaa, niin hentoista. Joka kerta kun kosken niihin pelkään rikkovani ne, mutta kuin ihmeen kaupalla ne ovat selvinneet vuosikymmenien saatossa ehjinä. Jossain siellä täällä on pieni kolo ja särö muistuttamassa siitä, kuinka heiveröisiä ne ovatkaan. Jos vedän sormella kupin pintaa voin tuntea paikat, joista kultaus on kulunut ja kolon joka tuli kun lautanen osui tiskipöydän reunaan.



Muistan jo pienenä ihailleeni näitä astioita. Ne olivat mummulla vitriinissä esillä muiden parempien astioiden kanssa. Kuinka juhlavat ja kauniit ne olivatkaan. Olisi tehnyt mieli koskea niihin ja salaa joskus niitä hipelöinkin, mutta ymmärsin niiden olevan mummulle tärkeitä ja varoin rikkomasta niitä.

Mummu sanoi minulle kun olin pieni, että saan astiat sitten häneltä perinnöksi. En varmastikaan ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, mutta sana kuulosti hienolta. Astiat selvisivät useammasta muutosta ja aina ne olivat esillä mummun vitriinissä, paraatipaikalla. Muuttaessamme uuteen kotiimme mummu yhtenä päivänä yllättäen sanoi, että haluaa antaa astiat minulle, meidän uuteen kotiin. Tuntui jotenkin väärältä ottaa niitä vastaan, mutta samalla jotenkin tärkeältä. Astiat tulisivat näkemään lisää uusia juhlia, kuulemaan lisää uusia tarinoita ja joskus toivottavasti saan antaa astiat vielä eteenpäin omille lapsilleni.



Astioiden luovutuksesta alkoi uusi aikakausi. Luopuminen. Ei sitä sanottu ääneen, mutta sitä se oli. Olenhan toki aikuinen ja ymmärrän, että siinä missä vuodet tekevät lapsistani isompia, tekevät ne isovanhemmistani vanhempia. Pappani on sairastellut jo tovin ja muutaman vuoden aikana vanhentunut silmissäni kymmenen vuotta. Muistan heidät edelleen niin elinvoimaisina ja nuorina, maailmanmatkaajina ja seurustelijoina. Vanhuus tuli kuin varkain, enkä rehellisesti ole siihen valmis ollenkaan.

Minun isovanhempani huolehtivat minusta paljon lapsena. Vietin kesät heidän mökillään, reissasin heidän kanssaan, halusin aina jäädä yökylään ja olla aina vielä toisenkin yön. Monesti minua luultiinkin heidän lapsekseen, olivathan he vain 45 vuotiaita minun syntyessäni. Moni asia mikä minussa on hyvää, on heidän ansiostaan ja olen ikuisesti heille kiitollinen kaikesta mitä he ovat minun hyväkseni tehneet.



Osat ovat vuosien saatossa vaihtuneet. Siinä missä minä nuorena tarvitsin apua, neuvoja ja huolenpitoa olen nyt itse sitä antamassa. Ja teen sen enemmän kuin mielelläni. Antaisin heille ihan mitä vaan ja tekisin heidän puolestaan ihan mitä vaan, niin paljon he minulle merkitsevät.

On kuitenkin tullut eteen aika, jolloin puhelimen soidessa ja nähdessäni soittajan ensimmäisenä mielessäni on huolettoman "hei mitä kuuluu" sijasta pelko ja huoli. Onko jotain sattunut? Vieraillessani näen selkeämmin kasvojen uurteet, näen kivut, huomaan vaivalloisen liikkumisen. Sydämeeni sattuu sillä vanhuus on jotain missä minäkään en voi auttaa. Koitan vierailla heidän luonaan usein, mutta soimaan silti itsenäni, että saattaa mennä viikko etten käy. Milloin minusta tuli näin kiireinen?

Keskeytän heidän puheen kun asia kääntyy "sitten kun meitä ei enää ole", sillä en halua vielä ajatella koko asiaa. Koitan kääntää asian huumoriksi, höpsistä te mihinkään ole menossa. Todennäköistä kuitenkin on, että he lähtevät ennen minua enkä ole siihen millään lailla valmis. Voiko siihen koskaan olla? Olen saanut tuntea heidät 33 mahtavaa vuotta ja noihin vuosiin mahtuu niin paljon ihania muistoja. Molemmat lapseni ovat olleet heillä yökylässä, tehden samoja erityisiä juttuja kuin minä pienenä ja se on tuntunut ihanalta. He ovat upeimmat ihmiset ketä tiedän ja olen niin kiitollinen, että lapsenikin ovat päässeet heihin tutustumaan.



Välillä tuntuu, etten oikein kestä ajatusta ajasta heidän jälkeensä. Ja itseasiassa siitä kirjoittaminenkin tuntuu väärältä, hehän ovat täällä vielä. Kuitenkin se tunne on jotain mitä en saa karistettua pois eikä se katoa teeskentelemällä, etten asiaa miettisi. En koskaan lakkaa murehtimasta lapsistani, mutta en koskaan myöskään vanhemmistani ja isovanhemmistani. Luulin, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä helpompi olisi hyväksyä elämässä väistämättä eteen tulevia asioita. Niin ei kuitenkaan ollutkaan vaan mitä enemmän muistoja kertyy, sitä vaikeampaa on ajatella niiden olevan joskus ainoita mitä on jäljellä. Tiedän olevani yksi niistä onnekkaista, jotka ovat saaneet isovanhemmat pitää elämässään näin kauan, toisilla kun ei ole välttämättä mitään muistoja.

Tiedän, ettei tähän asiaan ole lääkettä eikä mikään voi minua tässä auttaa. Murehtimista ei voi lopettaa, ei vaikka kuinka haluaisi. Samalla tuntuu välillä niin avuttomalta ettei voi tehdä heidän vuokseen enempää, ei voi poistaa kipuja eikä kääntää kelloa taaksepäin. Eikä sitä kai kuuluisikaan kääntää. Uskon, että heillä on vanhuudesta ja vanhenemisesta paljon levollisempi mieli kuin minulla. Ja niinhän sen kuuluisikin olla.

Kuitenkin joka kerta kun halaan heitä oven suussa puristan hieman lujempaa ja hieman pidempään. Katson heidän hymyileviä kasvojaan ja mietin mielessäni oothan tässä vielä huomenna. Joka kerta ulko-ovi tuntuu raskaammalta sulkea ja hyvästeleminen vaikeammalta. Näen mummun vielä vilkuttavan keittiön ikkunasta ja sanovan silmillään "älä murehdi, kyllä me pärjätään" ja vastaan "Tiedän, mutta kuinka minun käy?"