FERM LIVINGIN JOULU

28.11.2017

 En yleensä hanki juurikaan joulukoristeita vaan aika minimalistisesti meillä joulua laitetaan. Yleensä kotoa löytyy myytamat jouluvalot ja sitten lasten tekemiä jouluisia askarteluja. Ja tietysti kuusi.

Tänä vuonna ihastuin Ferm Livingin joulumalliston tuotteisiin todella. Näissä on kivaa se, että ne eivät varsinaisesti ole joulunajan koristeita vaan sopivat sisustukseen vuodenajasta riippumatta. Tai ainakin ehkä näin talviseen sisustukseen.

Nappasin muutamia kuvia noista Fermin koristeista täällä meillä kotona.




Yksi uutuus on tämä wire basket messinkisenä. Meillä on näitä koreja lastenhuoneessa jo ennestään ja niitä käytetään lelujen säilytykseen. Näihin koreihin on saatavilla myös kansia ja niitä voi silloin käyttää myös pienenä sivupöytänä. Ajattelin, että ehkä tuohon voisi virittää myös joulukuusen jos sen laittaisi johinkin ruukkuun tuonne korin sisälle.




Nämä winter wonderland malliston nimellä olevat pienkoristeet ovat tosi ihania. Tein niistä tuollaisen asetelman olohuoneen tasolle, joskin lapset tykkäävät leikkiä noilla myös ja monesti sekaan päätyy heidän lelujaan. Nämä kuuset toimivat kivasti myös kattauksessa koristeena, joten varmasti joulupöydän kattauksessa näitä käytetään meillä tänä vuonna. Hyvän valikoiman näitä ferm livingin joulun tuotteita löydät täältä.



Pienillä messinkisillä koristeilla voi koristella yksittäisiä oksia tai laittaa vaikka joulukuuseen koristeeksi.


Vinkkaan vielä ihanasta huonetuoksusta johon tutustuin hiljattain. Kyseessä on tuo Skandinavisk merkin baer ja se on ihanan raikas marjainen tuoksu. Suosittelen kovasti!



Hyllyltä löytyy kevyttä lukemista silloin kun aikaa oikaista sohvalle ja rentoutua. Hyllyssä nyt Love style life, happy homes hideaways ja christmas, sisustajan käsikirja sekä green home book.

*sis mainoslinkkejä

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina!

Latest Instagrams

© sliik. Design by FCD.