ÄLÄ KADOTA ITSEÄSI

19.2.2018

Olen tässä tehnyt empiiristä tutkimusta siitä, mitä minun mielestäni täydellinen aamu vaatii. En kaipaa mitään luksusta, en hotellitason aamupaloja tai muutenkaan mitään niin ihmeellistä. Tarvitsen vain aikaa itselleni....ja kahvia!


Tämähän olisi helposti järjestettävissä vaikka joka aamu jos en olisi näin pirun aamu-uninen. Koska rakastan myös nukkumista johtaa se siihen, että arkiaamuina on yleensä kii-re. Kiire onkin se minkä ensimmäisenä yhdistän aamuun ja se saa jo ajatuksena stressitasoni nousemaan. Arkiaamut eivät siis varsinaisesti kuulu suosikkeihin muuta kuin silloin kun tiedän, että edessä on arkivapaa. Vaikka ne viikonlopun koko perheen yhteiset kiireettömät aamut ovatkin omalla tavallaan ihania, itsekkäästi arvostan vielä enemmän aamuja, jolloin saan olla ihan yksin. Ja näitähän on silloin kun arkena Eevi menee kouluun, Aatu eskariin ja minulla on töistä vapaapäivä.

Jotenkin sitä ehkä tässä ruuhkavuosien keskellä välillä unohtaa itsensä. Tai aika useinkin laittaa kaikkien muiden tarpeet omien edelle. Yksinolo on harvinaista herkkua ja silloin sitä taas muista parhaiten millainen minä itse olen. Kaipaan toki kovasti ystävienkin seuraa ja poden huonoa omatuntoa siitä, etten ehdi heitäkään nähdä tarpeeksi usein. Kahdenkeskistä aikaa pitäisi löytää myös puolison kanssa, sekin on todella tärkeää. Kaipaan kuitenkin välillä eniten minua itseäni, sillä joskus tuntuu, että kadotan minut tässä elämän pyörteissä. Aina silloin tällöin onkin hyvä sanoa itselleen "Hei minä, mitä sinulle kuuluu?"


Itsensä unohtaminen tapahtuu aika varkain. Kun ensimmäinen lapsi syntyy sitä ajattelee, ettei tässä mikään muutu. Tottakai näen ystäviäni edelleen, käyn illanvietoissa ja pidän huolta itsestäni. En anna äitiyden määrittää minua vaan yhdistän sen sujuvasti kaikkeen muuhun. Niinhän sitä luulisi. Mutta kun vuodet vierivät, lapsia tulee lisää, palaat töihin, lapset aloittavat harrastukset ja työmäärä kasvaa, ensimmäisenä yleensä luopuu omista menoistaan. Monesti sitä on niin väsynyt, ettei edes jaksa mitään muuta. Meidät on jotenkin sisäänrakennettu laittamaan muiden tarpeet edelle ja omia tarpeita mietitään sitten jos jää aikaa ja voimavaroja. Joten itsestä huolehtiminen ei siis toteudu automaattisesti (ainakaan minulla), se pitää järjestää ja siitä täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni. Joskus sitä ei edes muista mitä on hiljaisuus, sillä talo on aina täynnä elämää. Elämä on hyvä ja ihana asia, mutta kyllä se hiljaisuuskin on joskus musiikkia korville.

Näinä arkivapaa-aamuina nautin ensin suunnattomasti siitä, että kotona on ihan hiljaista. Makustelen sitä ja keitän kahvia. Kahvi kuuluu erottamattoma osana jokaiseen aamuuni ja näin vapaapäivänä kuppeja menee yksi jos toinenkin. Minulla on nyt ollut käytössä tuo blogin kautta saatu Nespresso Creatista kahvikone ja voi miten rakastunut olenkaan siihen! Kone tekee täydellisen maitovaahdon ja masiinasta voi valita eri ohjelmilla millaisen kahvin haluaa. Käytämme konetta myös lasten kaakaon tekoon, siihenkin se on kätevä. Tällä voi tehdä myös upeaa kahvitaidetta, en ole vielä onnistunut mestariteoksia luomaan, mutta harjoittelu on käynnissä!


Olen päättänyt näinä aamuina, että pyhitän yhden tunnin minulle itselleni. Vaikka päivälle olisi kuinka paljon suunnitelmia ja tekemistä, otan sen tunnin minulle. Kotona on joskus vaikea "olla tekemättä mitään" jos tietää, että tuossa se urakka odottaa silmien alla. Hiljaisuuden lisäksi rakastan myös musiikkia ja nautin siitä eniten kun olen yksin. Joten aamuun kuuluu myös spotify-suosikkien kuuntelua, ääneen laulamista mukana ja joskus oikein hyvän fiiliksen iskiessä saatan jorata täällä itsekseni (ja lopuksi paniikissa katson ikkunasta, että näkiköhän kukaan). Nämä aamut antavat kyllä niin paljon voimaa ja etenkin nyt kevään lähestyessä ja valon lisääntyessä tulee aamuisin monesti fiilis "mähän voin tehdä ihan mitä vaan!".


Lapsien jälkeen elämää varjostaa monesti menettämisen pelko. Voin sanoa, että se on itsellä pahin pelko mitä minulla on. Se, että menetän jonkun minulle todella läheisen ihmisen. Menettämistä ajattelen siis fyysisenä menettämisenä, mutta sehän voi olla muunkinlaista erkaantumista. En halua menettää itseänikään kokonaan kenellekään muulle. En edes lapsilleni, vaikka heitä rakastankin eniten maailmassa. Ja joskus sitä huomaa, että olen menettämässä sitä kuka minä oikeasti olen.

Mietin monesti näinä aamuina, että olenko minä oikeasti tällainen mikä minusta on tullut? Stressaan asioista, suoritan, murehdin, väsyn ja tiuskin. Olin mielestäni ennen hauska ja rento tyyppi ja tietyssä ympäristössä olen varmasti sitä edelleen. Mihin minä olen kadonnut?


Itsestään tulisi pitää hyvää huolta. Helpommin sanottu kuin tehty. Joskus en edes huomaa kuinka laiminlyön itseäni. Nyt talo on täällä hiljainen ja vietän aikaa itseni kanssa. Tekemistä olisi vaikka kuinka, mutta en välitä niistä. Olen juonut muutaman kupin kahvia ja sain inspiraation kirjoittamiseen, joten tässä sitä ollaan. Nautin kirjoittamisesta ihan hirveästi ja sekin onnistuu parhaiten silloin kun olen yksin. Blogin päivittäminen ajoittuu itsellä monesti iltaan ja silloin en kyllä ehkä saa aikaiseksi mitään mahtavaa tekstiä, mutta kun aika on rajallinen, on joskus puutteet vain hyväksyttävä. Nautin bloggaamisesta, valokuvaamisesta ja siitä mitä tämä harrastus on minulle tuonut. Blogista en onneksi stressaa enkä vaadi itseltäni sen suhteen liikoja, sillä teen tätä silloin kun siltä tuntuu eikä mitään postauspakkoakaan ole. Näin on hyvä ja aion pitääkin blogin rentouttavana paikkana vailla mitään suorituspaineita. Tämän postauksen piti olla vähän erilainen mitä tästä lopulta tuli, sillä pohdintani vei minut vähän syvällisemmille urille. Näin käykin monesti, jutusta tuleekin jotain muuta kuin olin ajatellut, mutta se on ehkä vain hyvä asia.

Olenko muutes muistanutkaan teille hetkeen sanoa, kuinka kivalta tutuu kun käytte lukemassa ja kommentoimassa täällä. Arvostan sitä kyllä todella paljon ja se antaa aina lisää buustia jatkaa tätä hommaa. Kiitos siis teille ja muistakaahan tekin pitää huolta itsestänne älkääkä kadottako sitä teille tärkeää henkilöä, teitä itseänne.

*kahvikone saatu blogin kautta

11 kommenttia

  1. Niin hyvin sanottu! Ja kauniit kuvat <3 Omia hetkiä kaipaan itsekin ja nautin myös siitä, kun lapset kasvavat ja muuttuvat omatoimisimmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu! Ja ihan samat fiilikset täälläkin!

      Poista
  2. Hyvää pohdintaa! Riippuu varmaan ihmisestä, minkä verran kaipaa omaa aikaa, itse tarvitsisin sitä aika paljon. Nyt se vielä korostuu, kun pienet lapset tarvii äitiä niin paljon. Useamman kerran viikossa yritän repäistä aikaa itselle, vaikka edes puolen tunnin ulkoilun verran. Välillä teen myös etäpäiviä, ihan vaan jotta saan joskus nauttia hiljaisuudesta kotona! Huomaan olevani niin paljon parempi ihminen, kun saan hetkisen aikaa vain itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Ja monesti sitä ei ehkä muistakaan kuinka paljon omaa aikaa kaipasi. Sitten kun pääsee vähän tuulettumaan, tulee olo, että miksi ihmeessä en tee tätä useammin!

      Poista
  3. Tosi samanlaisia ajatuksia täälläkin!

    Mistä olet ostanut nuo teidän Zone Denmarkin tuotteet? Onko vaaleanpunaisten sävy roosa vai marjapuuro (molempina oli mm. Domdom:n sivuilla)? Tuo sävy näyttää täydelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kaikki sisustushattara kaupasta. Instassa heillä tili ja sähköpostise voi tilata, verkkokauppa kuulemma tulossa myös piakkoin. Tuo vaaleanpunainen on nude sävy virallisesti. Hmm, en nyt äkkiä osaa sanoa kumpi se voisi noista olla, mutta tämä on siis kaikista vaalein roosa/vaaleanpunainen mitä zone denmarkilta löytyy.

      Poista
    2. Kävinkin äkkiä kurkkaamasaa domdomin sivuilta niin juu se on tuo roosa!

      Poista
  4. Kiva kirjoitus ja jälleen ihania kuvia <3

    Joulukuussa loppui iso työ projekti ja nyt enemmän kotosalla, niin olen yrittänyt nyt enemmän keskittyä itseensä.Kuntoilemalla melkein päivittäin, tekemällä erilaisia hoitoja ihana kotosalla...tänään oli vuorossa itelle jalkahoito sekä syödä vähän terveellisemmin varsinkin viikolla, koska vko loppuna tahtoo ote aina vahän lipua. Tärkeä on pitää itsestä huolta, niin samalla pystyy myös toisistaan huolehtimaan...niinhän se menee <3

    Ihanaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
  5. Hei Sini! Blogisi on mennyt paljon ammattimaisempaan suuntaan, mikä on jotenkin tosi hienoa, koska olen nähnyt kehityskaaresi (harvoin seuraillut, mutta kiva nähdä, että olet löytänyt punaisen langan juuri sisustuksen ympäriltä).
    Itse kyllästyin blogeihin jossain vaiheessa, kun se oli vain aamupalojen esittelyä, lastenvaatteiden mainostamista, kilpavarustelua jne. Blogisi on tosi harmoninen ja jotenkin seesteinen, me likey! :) Ja arvostan suuresti, että panostat laadukkaisiin huonekaluihin!
    Ja tässä juuri juon kahvia ja istun pienen huonekasviviidakon ympäröimänä ja yritän olla ihan zen, kunnes 5v lapsi herää. :D


    T. Jenni /Hki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jenni! Kiitos tosi ihanasta kommentista! On mukava saada kuulla tällaista palautetta. Bloggaajana tässä on tullut kasvettua itsekin 9 vuoden aikana hurjasti. Myös jutut ja aiheet ovat muovautuneet tässä vuosien aikana ja nyt ainakin tuntuu, että se suurin intohimo kirjoittamiseen löytyy juurikin sisustuksesta.

      Nautihan ihanista rauhallisista aamuhetkistä, mulla huomenna taas arkivapaa ja meinaan kyllä ottaa ihan rennosti!

      Poista

Kommentit piristävät aina!

Latest Instagrams

© sliik. Design by FCD.