VAPPUJUHLAT

29.4.2018

Me otettiin pieni varaslähtö vappuun ja vietettiin vappujuhlia jo tänään. Olen itse töissä vappuaaton ja vappupäivän, joten sen vuoksi oli mukavampi rauhassa laittaa vapaapäivänä näitä eikä kiireessä ja väsyneenä sitten töiden jälkeen. Kurkkaahan lisää miltä meidän vappukemut näyttivät!



Kattaus oli aika mustavalkoinen, mutta piristyksenä siellä on noita marimekon uusia värikkäitä päärynä- ja lokkiastioita. Näistä kirjoittelinkin tasaraitakamppis postauksessa ja sain instassa useamman kyselyn onko näihinkin tulossa joku alekampanja. Kysäisin marimuksusta ja hyviä uutisia, ensi viikon to-su (3.-6.5.2018) on marimuksussa kaikki astiat, kankaat, maljakot ja tarjottimet -20% alessa! Käykäähän siis silloin kurkkaamassa näitä heidän verkkokaupastaan, iso suositus täältä myös tuolle lokkikankaalle, mikä sopii mielestäni juhliin kuin juhliin!



Vappujuhlien tarjottavia mietittäessä oli Kinuskikissa taas pelastus! Päädyin leipomaan hänen ohjeellaan tämän tippaleipäkakun ja mansikoiden sijaan käytin koristeena ja välissä säilykepersikoita sekä säilykemandariineja. Puolitin ohjeen ja siitä tuli sopivasti yksi tällainen kakku, mihin tuli 5 kerrosta. Vähän aluksi mietin kuinkahan tuon leikkaaminen onnistuu, mutta täytin kakun jo n 3 tuntia ennen juhlia ja tippaleipätaikina oli siinä ajassa hyvin jo vähän pehmentynyt, joten leikkaaminen oli ihan helppoa.


Toinen ohje minkä nappasin Kinuskikissalta testiin oli tämä täytettyjen donitsien ohje. Näistä tuli ihan hauskoja ja hyviäkin olivat. Kaksi donitsia+täyte+kuorrute on kyllä tosin aika tuhti satsi syötäväksi, joten etenkin lapsilla tahtoi syöminen jäädä puoleenväliin.


Lisäksi tarjolla oli tietysti munkkeja ja simaa ja lisäksi myös vähän erilaisia keksejä.





Koristelupuolella luotin ihan vain serpentiiniin, S-Marketista löytyi tuollaista nättiä kultaista. Muutamat ilmapallotkin tuli puhallettua, mutta ne eivät kauaa tuossa ikkunalla koristeena pysyneet. Lisäksi pöytään pääsi raidalliser remember-merkin maljakot, jotka sopivat aika hauskasti noiden tasaraitamukien kanssa yhteen.




Semmoiset oli meidän vappujuhlat. Nyt on mahat täynnä herkkuja ja pitäisi tässä nyt vielä ruveta pakkailupuuhiin, sillä ensi viikon alussa tosiaan suuntaan työporukan kanssa sinne Kroatian lämpöön. Blogi onkin ensi viikon vähän hiljaisempi, mutta palaan sitten taas reissukuulumisien muodossa.

Oikein mukavaa Vappua ja alkavaa toukokuuta teille!

MUSTAT SUIHKUSAIPPUATELINEET JA USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ KYLPYHUONEESTA

25.4.2018

Meidän kylppäri on tila, josta saan aika usein kysymyksiä ja ajattelin nyt tähänn kirjoitella vielä ylös näitä usein kysyttyjä asioita vastauksineen. Samalla myös muutamat kuvat noista mustista suihkusaippuatelineistä, jotka saimme vihdoin tuonne seinälle asti kiinni.

Kylppäri on kuitenkin vielä vähän kesken, noista lasiseinistä puuttuu vielä listat ja saunan ovessa ei ole kahvaa. Jännä juttu miten sitä jotkut pienen jutut jäävät retajamaan ja kohta niihin jo silmäkin tottuu niin, ettei asiaan enää kiinnitä huomiota. Itseasiassa alumiinilistat on kyllä jo tilattu tovi sitten, mutta niiden saamisessa on ollut vähän viivästyksiä, joten sen vuoksi ne edelleen puuttuvat. Ja se oven kahva, no se on tuolla laatikossa odottamassa, että hankitaisiin siihen vielä kiinnitysruuvi. Jep, yhdestä ruuvista kiinni sekin homma. Kahva teetettiin siis lasista ja sen vuoksi siihen pitää itse nyt katsella sopiva kiinnityssysteemi.


Tässä tosiaan näkymä pesuhuoneen ovelta katsottuna. Meidän laatoista kysytään ehkä eniten ja ne ovat tosiaan Terratinta merkin ja stonemarble satin-laatat nimeltään. Koko seinässä on 60x60 ja lattiaan leikkuutettiin samasta laatasta 15x15 kokoista laattaa. Sauma-aine on mira-merkkistä ja väri on marmorinvalkoinen. Vähän jännitin kyllä miten tuo vaalea laatta ja vaalea sauma käyttäytyy pesuhuoneessa, mutta vielä ainakaan ei mitään ongelmia ole ollut. Kerran kyllä Eevin hiusväristä jäi saumaan lilaa väriä, mutta se irtosi siitä muutaman viikon kuluessa. Vähän jo meinasin tuskanhikeä pukata, että saumat ovat ikuisesti violetit, mutta tosiaan lopulta väri haalistui niin, ettei sitä enää huomaa.

Saumat itsessään eivät ole tosiaan siis tummuneet, mutta kyllähän niissä pöly näkyy. En kuvia varten mitenkään nyt lattiaa jaksanut jynssätä ja tosiaan saumakohdat ovat osittain siksi vähän tummemmat. Kuitenkin kun sen edellisen kerran harjalla pesin, oli tummumat vain tosiaan pölyä tms irtolikaa, mitkä lähtivät pesussa pois.

Pesuhuoneen katto on samaa vaaleaa haapaa kuin mitä sauna on ja siellä on winled-merkin lasikuutiot valaisimina. Suihkun vieressä oleva lasiseinä on teetetty lasifirmassa, samasta paikkaa tuli myös saunan lasiseinä.


Kylppäriin halusin peilikaapin, vaikka se ei enää ehkä niin trendikäs olekaan. Pidän kuitenkin siitä, että purkit ja putelit ovat oven takana piilossa ja kuitenkin kätevästi saatavilla. Koen, että vetolaatikossa tavarat eivät pysy niin siististi järjestyksessä. Nykyaikana peilikaapit ovat kuitenkin ihan nättejä ja tämä meidän on ido reflect-peilikaappi. Siinä on sisällä lasihyllyt ja myös pistorasia löytyy kaapin sisältä. Valo on tosi tehokas ja tämän ääressä onnistuu meikkaaminenkin hyvin.


Myös muut kylpyhuonekalusteet meillä on idolta. Tuo allas ja laatikosto on heidän uusinta elegant mallistoa. Tässä kylppärissä meillä on malliston syvempi malli ja vessassa löytyy se compact-malli, mikä on vain 36cm syvä.  Koen, että tässä missä pestään hampaita ja itse esim pesen meikit, on tämä syvempi ehdottomasti parempi. Vessan allas toimii käsienpesussa hyvin, mutta jos siinä pesee kasvoja, vesi roiskuu kyllä monesti lattialle. Vetimiksi valitsimme idon mallistosta mustat metalliset vetimet ja musta hana on Tapwellin mallistosta. Hanassa ei ole ollut mitään vikaa, mutta bideesuihkun pääosasta on meillä vähän maalia lähtenyt ja saimmekin uuden pään tilalle. Wc-istuin on idon glow rimfree malli ja siihen olen ollut kanssa tyytyväinen, on helppo puhdistaa kun huuhtelukaulusta ei ole.


Suihkusta kysytään myös usein ja näistä suihkusaippuatelineista on kysytty paljon. Tosiaan suihku on myös Tapwell merkkinen ja sen suhteen kyllä vähän jännitti miten musta pinnoite kestää käytössä. Aikaisemmin näissä mustissa on kai ollut jonkin verran ongelmia, mutta nyt tuota pinnoitetta on muutettu jotenkin ja ainakaan meidän omassa ei muuten ole mitään jälkiä muuta kuin suihkupäässä ja sen pidikkeessä. Pääosassa on hieman tuota mustaa väriä lähtenyt ja samoin pidikkeessä siitä kohtaa mihin suihku laitetaan eli tuosta mustasta kiinnikkeestä. Saimme näidenkin molempien tilalle uudet osat Tapwellilta, tulivat itseasiassa juuri postissa, joten vielä emme ole ehtineet niitä vaihtaa. Mustassa suihkussa näkyy toki kalkki paremmin kuin esim kromisessa ja suihkuosan rei'istä sen meillä ainakin huomaa. Muuten kalkki on lähtenyt ihan vain viikkosiivouksen yhteydessä pyyhkiessä.


Nämä suihkusaippuatelineet saimme tosiaan vihdoin seinälle asti ja nyt on ilme kyllä kylppärissä siistimpi ku purkit eivät seilaa pitkin lattiaa. Etsin kivoja telineitä pitkään eikä oikein mistään löytynyt mieluisia. Lopulta tilasin nämä KES merkkiset metalliset telineet amazon.co.uk kaupan kautta. Vinkkasin näistä instassa kun tilasin ja sainkin viestejä, että usemapi seuraaja oli tälläiset myös itselleen tilannut. Valitettavasti tämä meillä oleva koko pääsi sieltä loppumaan, mutta sieltä löytyy isompaa 40cm levää mallia (meidän oma 30cm). Merkin omasta nettikaupasta katsoin kanssa, mutta sieltä olisi tullut toimituskulut ja tullimaksut vielä päälle niin oli edullisempi tilata amazonista. Jos joku nämä kuitenkin ehdottomasti haluaa niin tätä 30cm leveää mallia löytyy täältä.


Musta kuivauslasta on Zone Denmark merkiltä saatu ja sen mukana tuli myös tuo kiinnitysteline, joka kiinnitetään teipillä seinään. Teippi on muutes aika tehokasta, sillä itsellä meni pikkasin liian ylös tuo ja yritin äkkiä sitä irroittaa niin ei se enää siitä irti lähtenyt. Tuo kuivain kiinnittyy sitten telineeseen magneetin avulla.


Sauna meillä on vaaleaa haapaa ja näistä kuvistakin huomaa, että kyllähän siinä lika näkyy herkemmin kuin tummemmassa materiaalissa. Sauna kaipaisikin akuutisti pesua, mutta tuleepahan nyt realistiset kuvat ainakin jos joku tätä materiaalia omaan kotiinsa miettii. Meillä on tuossa sellainen parafiinikäsittely pinnassa. Edelleen vaalea sauna on kyllä minusta todella kaunis ja varmasti valitsisin tämän materiaalin uudelleenkin.


Kiuas on tulikiven Sumu E-malli eli sellainen elektroninen, missä se ohjauskeskus on tuolla oleskelutilan puolella. Kiukaaseen olemme kyllä olleet tyytyväisiä, löylyt ovat mukavan pehmeät. Otimme tuohon nuo valkoiset koristekivet päälle ja en tiedä onko se nuo kivet vai kalkkinen vesi, mutta kiukaan reunassa on tuollaista valkoista väriä mitä en saanut ainakaan pyyhkimällä pois. Samoin kiukaan ympärillä olevassa lasikauluksessa on kummallista jälkeä, vähän sellaista röpelöistä mikä ei lähde pois. Tuo kyllä harmittaa, sillä mustassa kiukaassa nuo erottuvat kyllä selvästi. Pitänee ehkä kysyä tulikiveltä onko asialle mitään tehtävissä ja voisiko se johtua noista kivistä jotenkin. Onko muilla ollut samaa tämän mustan kiukaan kanssa?




Tosiaan ne listat uupuvat vielä tuosta lasiseinien reunoista. Lasiseinä on minusta kaunis, mutta toki työläämpi kuin tavallinen seinä. Lapset etenkin tykkäävät tuohon aina piirrellä ja jäljet näkyvät sitten kuivuessaan. En kuitenkaan jaksa tätä jynssätä kovin usein, mutta nyt kun tuo lasta on käytössä niin olen monesti sillä vetänyt nuo kuivaksi saunan jälkeen ja se on auttanut niiden siistinä pysymisessä.


Mustat pyyhekoukut ovat habo-merkkiset ja niitä myydää ainakin bauhausissa. Nekin oli muka tarkoitettu pysymään teipillä, mutta eihän ne pysyneet alkuunkaan. Lopulta jouduimme liimaamaan ne seinään kiinni.

Semmoisia sepustuksia meidän kylppäristä. Kysykäähän ihmeessä jos tulee vielä jotain kysymyksiä mieleen!

RAITABLEISERI JA MUITA SUOSIKKEJA

22.4.2018

Moikka! Tämä postaus on pienoinen asukuvien sillisalaatti. Lähden tuossa viikon päästä tosiaan sinne Kroatiaan ja katselin jo vähän valmiiksi mitä sinne pakkaan mukaan. Siellä pitäisi olla jo noin 20 astetta lämmintä, mutta vähän epävakaata säätä on ainakin nyt ollut, joten ihan pelkillä kesävaatteilla ei varmastikaan kannata reissuun lähteä. Reissu tulee olemaan vain lyhyt muutaman päivän mittainen, joten kovin suurta matkatavaramäärää ei tarvitse mukaan ottaakaan.

Olen kyllä yleensä sellainen viimetingan pakkaaja, mutta tässä on kaikenlaista menoa vielä edessä ennen reissua, joten ajattelin kerrankin olla ajoissa asialla ja katsoa edes jotain valmiiksi. Kotona ei ollut ketään kuvaajaa, joten kuvat napattu jalusta+puhelimessa olevalla kaukosäädin-combolla, älkää siis ihmetelkö joka kuvassa näkyvää kännykkää :)

Lopussa muuten kevät-ja kesämuotiin sekä kenkiin hyvä alevinkki, käykäähän kurkkaamassa sekin!


Lennolle on kiva pukeutua mukaviin vaatteisiin ja mietinkin, että ehkä reissuvaatteiksi pääsee nämä adidaksen leggarit sekä tämä Vero Modan jakku. Tuo raitajakku on tosi kiva ja mietinkin, että se menee sitten iltamenoissakin takin asemasta ellei ole kovin viileä. Mielestäni on hauska yhdistää vähän erityylisiä vaatteita keskenään ja tykkäsin kovasti tästä sporttisen ja virallisen asun yhdistelmästä. Jakku on materiaaliltaan osittain pellavaa, joten se tekee siitä ehkä vähän normaalia jakkua rennomman. Tämä näytti kyllä kivalta farkkujenkin kanssa eli monikäyttöinen vaate kyseessä. Mitä mieltä olette, toimiiko tämmöinen yhdistelmä?


 jakku Vero Moda // toppi Noisy May (vastaava täältä) // leggarit+kengät Adidas (vastaavat täältä) // aurinkolasit+kello Kerbholz (saatu)



Jos sattuu sitten niin hyvä säkä käymään, että aurinko paistaa niin mukaan pitää pakata jotain kesävaatettakin. Perus shortseja varmasti otan mukaan, mutta ajattelin pakata tämän Espritin kivan rimpsuhameen myös. En ole oikein hametyyppi, mutta tämä oli minusta hauska. Ilmeisesti rimpsut ovat edelleen in ja bongasin myös tällaisen vähän vastaavan mustavalkoisen ja punaisen mallin.


 toppi Lindex (vastaava täältä) // hame Esprit // kengät Duffy


Ja sitten pitää ehkä varautua siihen, että iltaisin voi olla vielä aika viileääkin, joten nahkatakki pääsee varmasti mukaan ja joku lämpöisempi neule myös. Olen tykästynyt kovasti tähän beigeen palmikkoneuleeseen, tätä löytyy myös tummansinisenä. Nuo kuvassa näkyvät vajaamittaiset housut ovat nämä ja ovat muutes todella hyvät! Minun omat ovat jo useamman vuoden vanhat ja vastaavat minulta löytyy tummansinisenä myös. Tykkään joustavasta materiaalista ja tuosta mallista ja tosiaan laatu on näissä ollut huippuhyvä!


Takki Only (vastaava täältä) // neule Park Lane // housut ellos // kengät Hilfiger (vastaavat täältä)

Loppuun vielä kolme aletärppiä:

*Elloksella suuri määrä yläosia, takkeja ja tennareita jopa -30% alessa (myös merkkituotteita). Löytyy täältä.

*Booztilla uutuuksia -20% alessa vain tänään, kurkkaa täältä.

*House of Brandonilla kaikista aletuotteista vielä -20% lisäale koodilla DSOFHS, kurkkaa täältä.

Ja tässä vielä muutama poiminta noista aletuotteista.


*sis mainoslinkkejä

TASARAITA 50 VUOTTA KAMPANJA

16.4.2018

 *Yhteistyössä marimuksu

Jos minulta kysyttäisiin mitä tulee ensimmäisenä mieleen marimekosta, vastaisin tasaraidat. Tasaraidat olivat vahvasti mukana jo lapsuudessani ja tiedättekin, että rakkauteni raitoihin on säilynyt tähän päivään saakka. Tämä vuosi on tasaraidan 50-vuotis juhlavuosi. Sen kunniaksi mallistossa on upeita uusia tasaraitamalleja ja tietysti vanhat suosikit löytyvät sieltä edelleen. Tässä postauksessa esittelen muutaman suosikkini ja vinkkaan myös kivasta kampanjasta, jolla nämä saa vähän edullisempaan hintaan!

Mistä kaikki sitten alkoi? Marimekko kertoo tasaraidan tarinasta näin:

Vuonna 1968 syntyi aina ajaton tasa-arvon symboli – Annika Rimalan Tasaraita. Marimekon Tasaraita syntyi vuosikymmenellä, joka muistetaan uudistushenki­senä, rohkeiden tekojen ja ajatusten aikana. Ympäri maailmaa käytiin kiihkeitä taisteluita tasa-arvon puolesta. Ajan henki näkyi myös muo­dissa ja muotoilussa. Esiin nousi pyrkimys anonyymiin suunnitteluun.

Anonyymin designin kannattajiin kuului myös Marimekolle suunnitellut Annika Rimala. Hänen päämääränään oli luoda vaatteita, jotka olisivat ajattomia, toimivia ja yksinkertaisia – sopivia kaikenlaisille ihmisille. Tänä päivänä Tasaraita on edelleen rakastettu  klassikko ja tasa-arvon symboli eri puolilla maailmaa.


Aloitetaan ensiksi vaikka astiapuolelta. Tasaraitaa löytyy nyt taas myös astioista ja muistakin keittiötuotteista ja ne sopivat kivasti muidenkin marimekon astioiden kanssa yhteen. Kuvissa siis muutamia suosikkituotteitani ja tässä näette nämä tasaraita mukit yhdistettynä kevään muihin uutuuksiin eli päärynäkuppeihin ja lokkikuppeihin. Aika kiva keväinen fiilis tuli noista värikkäistä yksityiskohdista näihin kuviin! Kuvissa näkyy taustalla myös nätti tasaraita-leikkuulauta.


marimekko päärynä muki

Kodintekstiileissä tasaraitaa löytyy tietysti petivaatteista, mutta nyt uutuutena myös koristetyynynpäällisistä ja torkkupeitosta. Molemmat olivat mielestäni tosi kivoja ja sopivat monenlaiseen sisustukseen.



Entäpä vaatepuoli sitten? Tosiaan tänä vuonna tasaraitaa löytyy monesta marimekon mallista ja ehdoton suosikkini on tämä reimi tasaraitamekko! Vastaava malli on aikaisemmin ollut kokomustana ja se myytiin loppuun hetkessä. Uskon saman suosion olevan tämänkin mekon kohdalla, malli on tosi kiva, sillä sivulla olevilla naruilla saa mekkoon kivasti istuvuutta halutessaan.


Mekko toimii hyvin sellaisenaan, mutta kivasti sopii myös esimerkiksi nahkatakinkin kanssa. Itselläni on kuvissa päällä koko 36, tämä ei mitenkään niin älyttömän reilua mallia ole kuin jotkut marimekon mallit.


Yksi klassikko on tietysti perinteinen maripaita. Itsellä on tämä vähän vajaamittaisilla hihoilla ja taskuilla vanhemmasta mallistosta ja sitten uudesta on tämä vähän slimmattu kiva perus t-paita. Tämä toimii rennosti farkkujen kanssa tai miksei siistimmässäkin asussa esimerkiksi mustan jakun ja nilkkureiden kanssa.


Kolmas suosikkini tasaraidoista on tämä tuike mekko, jossa on aavistuksen vajaamittaiset hihat ja sivulla taskut. Itse tykkään pitää tätä tosin näin jakkumallisena auki, vaikka ei tämä kiinnikään ollessa hassumman näköinen ole. Minulla on kuvissa päällä XS koko.

Ja tosiaan, marimuksussa on tämän kuun loppuun saakka tasaraitakampanja, jolloin kaikista tasaraitatuotteista saa -15% alennuksen. Alennukseen ei tarvitse koodia vaan hinnat näkyvät suoraan sivuilla ja kaikki kampanjan tuotteet löytyvät kätevästi täältä.

Millaisia fiiliksiä sinulla on tasaraidoista? Ja mitä tykkäsit suosikeistani?

KOTI KEVÄT FIILIKSISSÄ JA MUUTAMA HYVÄ ALELÖYTÖ

13.4.2018

Täytyy kyllä sanoa, että nyt on kevätfiilikset korkeimmillaan! Aivan ihanan aurinkoisia päiviä ollut nyt ja ulkona tuntuu tarkenevan hyvin jo ohuemmallakin takilla. Itseasiassa aamusta tuohon etupihalle lämmitti aurinko niin, että tuntui jo ihan kesältä. Jokohan sitä uskaltaisi pestä toppavaatteet varastoon?

Mielestäni kotonamme on kauneinta kun aurinko paistaa ja valo tulee ihanasti noista isoista ikkunoista sisään. Etenkin ilta-aurinko on minusta upeaa, mutta harvemmin silloin tulee tartuttua kameraan. Auringonpaisteessa kuvaaminen on vähän haastavaa ja ainakaan omat taitoni eivät niin hyvät tässä valokuvaksessa ole, että kovin usein auringonpaisteessa viitsisin kuvailla. Kuitenkin silloin on ehkä kotonamme ihanin fiilis ja nautin myös kovasti valon ja varjojen leikistä seinillä ja kalusteissa.

Tänään oli jotenkin erityisen kaunis valo illalla niin päätin tarttua kameraan ja tässäpä muutamia keväisiä kuvia meiltä kotoa. Kävimme Eevin kanssa tänään myös vähän kaupoilla ja tein tosi hyviä sisustuslöytöjä, joten kurkatkaahan niistäkin lisää!



Valkoisen ja puun yhdistelmä on minusta todella ihana ja sitä meiltä kotoa löytyykin paljon. Olin niin laiska, että en jaksanut pääsiäiskoristeitakaan vielä viedä varastoon vaan tungin ne tuohon hyllylle. Toisaalta nuo aarikat eivät niin pääsiäsitä huuda, mutta ehkäpä tässä joku päivä jaksan ne kiikuttaa tuonne säilöön.


Lundia senkit ovat olleet kyllä tosi hyvä ostos. Toki näihin lapsiperheessä jälkiä on tullut, mutta kyllähän se elämä saa kalusteissa näkyäkin. Lipaston päällä on pari uutta juttua, tuo maljakko sekä pieni koppa ja niistä lisää infoa postauksen loppupuolella.

contura style takka

Tämä tila on meidän kodin keskus. Joskus tuntuu, että meillä on lastenhuoneet ja makuuhuone ihan turhaan, sillä oleskelemme yleensä kaikki tässä olohuone/ruokatila/keittiö combossa. Tämä meillä oli vähän ideanakin kun kotia rakensimme. Se, että olisi tarpeeksi iso tila meidän kaikkien olla yhdessä, mutta silti jokaisella olisi tilaa tehdä omia juttujaanki tuossa jos niin haluaa. Eevi tekee yleensä aina läksyt ruokapöydässä ja molemmat tilan sohvat sekä nojatuolit ovat myös kovalla käytöllä. Tämä ratkaisu on toiminut meillä hyvin.



Kohta varmasti käännän järjestyksen takaisin ennalleen eli hyllyn tuohon sohvan paikalle. Toivottavasti se terassikin jossain vaiheessa kesää valmistuu ja niinpä hylly saa siirtyä liukuoven edestä takaisin seinälle. Instastoriesin puolella ( @sinisliik) muutes tänään kuvailin vähän tuota meidän etupihaa ja sepustelin muutamia suunnitelmia sen suhteen.


Kävin tänään hakemassa Annon lähettämän paketin, josta paljastui tämä ihana luonnonvalkoinen kumpu-viltti. Kurkkasin heidän sivuiltaan niin tätä on myös konjakinvärisenä (aivan ihana!!) sekä harmaana ja samasta materiaalista löytyy myös tyynyjä ja pyyhkeitä. Voi anno miten ihana mallisto heillä taas onkaan!





Jos olette seurannut mun instaa niin höpöttelin sinne tuossa jo tovi sitten, että ihastuin kovasti Vepsäläisen uuteen nousukausi collectioniin ja siellä erityisesti artekin 66 tuoliin, jota mallistoon tehtiin erikoiserä saarnen ja tammenvärisenä. Pohdin silloin, että kumpi sopisi paremmin Aatun huoneeseen koulupöydän luo. Lattia on meillä tammea, joten se tietysti olisi "perfect match", mutta toisaalta taas saarnen eläväisempi kuvio ihastutti ja myös se, että tuoli olisikin tarkoituksella erilainen lattiasta. Tuolit olivat alessa jo silloin ja kävin näitä myös livenä Vepsäläisen myymälässä katsomassa. Sitten tuli pääsiäinen ja vaikka mitä kiireitä ja unohdin koko tuolin. Ja kun tällä viikolla muistin tätä kysellä, sain vastauksen, että mallisto on jo myyty loppuun.

Myyjä kuitenkin kertoi, että yksi mallikappale heillä vielä myymälässä oli ja lupasi sen minulle hyvään hintaan myydä. Senpä vuoksi sitten siis Eevin kanssa tänään huristelimme Seinäjoelle tätä tuolia hakemaan ja tosiaan lopulta tämä tuli maksamaan n. puolet ovh hinnasta. Onni onnettomuudessa siis.




Seinäjoella Vepsäläistä vastapäätä on kiva sisustusliike nimeltään sisustus Room2 ja heiltä löytyy myös verkkokauppa. Minun on pitänyt tuolla jo monta kertaa käydä, mutta aina se on jäänyt. Voi vitsit miten ihana kauppa se oli! Rakastan tuollaisia pieniä putiikkeja missä on ihanan kotoisa fiilis ja tuolla oli kaikki laitettu niin nätisti esille. Yläkerrassa oli outlet-puoli, missä kaikki tuotteet oli -70% alessa ja sieltä sitten bongasin tuon kauniin Muuton closely separated-maljakon sekä muutaman house of rym merkkisen kulhon. Sinne jäikin vielä paljon kivoja juttuja, instastoriesin puolella löytyy valikoimasta videomatskua. Liikkeessä oli myös tosi mukavat myyjät ja Eevi ihastui niin kovasti kauppaan, että ilmoitti voivansa muuttaa sinne. Siellä oli myös annon uutta kevätmallistoa esillä ja siitä ostin tuon pienen kopan. Sieltä löytyi myös sellainen isompikin malli (Ote-kori koossa M nimeltään)  ja voi vitsit sekin oli kaunis! Kurkatkaapa koko annon koppavalikoima täältä, aika kivoja löytyy!

Loppuu vielä tähän sävymaailmaan sopivat muutamat poiminnat kollaasin muodossa. Suurin osa noista aletuotteita, mukana muutama uutuuskin. Nämä poimittu siis Finnish Design Shopin alesta*, elloksen alesta* ja uutuuksista* sekä annon sivuilta. Kurkatkaa ihmeessä nuo alepaikat, siellä oli paljon muutakin kivaa mitä en tähän mukaan poiminut.


*sis mainoslinkkejä
*peitto saatu

Latest Instagrams

© sliik. Design by FCD.