KOTI PUKEUTUU JOULUUN

6.12.2018



Olen tässä pikku hiljaa jo laittanut vähän joulua meidän kotiin. En ole ihan mikään hirveä jouluhössöttäjä, joten kovinkaan runsasta määrää koristeita ei meillä yleensä laiteta. Hankin tuon söpön pikku kuusen ja kaivoin varastosta vanhat joulukoristeet esiin. Pidän itse enemmän aika simppeleistä koristeista ja meillä onkin yleensä samat koristeet joka vuosi.



Adean bonnet nojatuoli on ollut tovin tuolla meidän makkarissa, mutta nyt taas kiikutin sen tuohon olohuoneeseen. Voi hitsit miten kovasti pidänkään tämän tuolin muotoilusta ja tuosta kauniista ruskeasta nahasta! Olohuoneeseen ostin tuon kauniin kranssin Lempäälän Ideaparkissa olevasta Mäkelän kauppapuutarha myymälästä. Se kukkakauppa on muutes hurjan ihana ja sieltä löytyi paljon muutakin mm. nuo heinät.



Pellavaliinat näyttävät mielestäni aivan ihanilta ja tämä meidän oma on elloksen mallistosta. Samaa ei valitettavasti enää ollut myynnissä, mutta täältä* löytyy hyvä valikoima pellavaliinoja monessa eri sävyssä. Taisivat olla nyt alessakin vielä!


Adventtikynttelikkönä minulla on ollut tämä Kubus* jo monta vuotta. Kaunis klassinen kynttelikkö, jonka voi myös kivasti tuunata esimerkiksi tuollaisilla numeroilla joulunajaksi!



Ferm Livingin koristeet ovat minusta ehkä kauneimpia! Näissä on jotain kivan erilaista ja eivät varsinaisesti huuda joulua, mutta jouluun kyllä sopivat. Näitä Ferm Livingin koristeita löytyy mm täältä.* Itse pidän näitä esillä vielä joulun jälkeenkin, ovat minusta kivat talvokoristeet.


Aarikan koristeet ovat minusta ihanan klassisia ja nämä näyttävät kivoilta vuodesta toiseen! Vinkkinä jos pidät Aarikasta niin nyt marimuksussa on loppuviikon ajan kaikki aarikan tuotteet -20% alenuksessa. Siellä on paljon joulujuttuja, kynttilöitä ja kivoja kattaustuotteitakin. Kurkkaa tuotteet täältä.

Nyt toivottelen teille oikein ihanaa itsenäisyyspäivän jatkoa!

*mainoslinkki

3 kommenttia

  1. hUOMENTA!










    Huomenta!
    En löytänyt tuota alennusta Aarikan tuotteista. Normihintaa näytti kassalla kaikki.
    Terv. Tiina



    VastaaPoista
  2. Huomenta!
    Katosikohan aiemmin lähettämäni kommentti?
    Kyselin vain sitä, että en löytänyt tuota Aarikan -20 alea. Kassalla tuli vain normihinta. Vieläköhän se olisi tänään sunnuntaina voimassa?
    t. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistin nyt ja ale oli joulutuotteisiin. Pitäisi olla vieläkin eli nämä https://www.marimuksu.fi/JOULU

      Virheellisesti luulin, että kaikki tuotteet kun en hoksannut selata joulutuotteiden ohi muihin.

      Poista

Kommentit piristävät aina!

Latest Instagrams

© sliik. Design by FCD.